sunnuntai 30. syyskuuta 2012

Muru pops down in Tytyri

"Muru pops down in Tytyri on ainutkertainen ravintolaelämys maan pinnan alla, Tytyrin kaivoksessa Lohjalla. Muru pops down in Tytyri on osa World design capital Helsinki 2012 ohjelmaa."

"Syyskuussa 2012 avautuu maailman ensimmäinen pop-down ravintola ainutlaatuisessa kaivosympäristössä Tytyrissä, Lohjalla.  "


Perjantaina 28.9. tieni kävi iltapäivällä keskustaan. Steissillä treffasin siskoni ja hortoilimme Erottajankadun Liberty or death-cocktailbaariin odottelemaan lähtöä. Bussi lähti baarin edestä klo 17. Toinen seuralaisemme, Muumi, oli *taputapu* omatoimisesti ja ajoissa paikalla, kun taas toinen, Erkka, myöhästyi. Ei oikein tiennyt pitäisikö itkeä vai nauraa, kuitenkaan ei mikään ihan halpa reissu ollut kyseessä. Ja toiseksi viimeinen ilta kun koko loppuunmyytyä hässäkkää järjestettiin. Istuin kuitenkin bussin etuosassa, josta henkilökunta kuuli puheluni ja pelastivat päivän ja tekivät pysähdyksen Kisiksen pysäkillä, josta meidän oma rakas tunarimmekin pääsi nousemaan kyytiin.



Uskomaton toi motari kyllä. Ennen muinoin Vihdistä Lohjalle kauppisaikoinani kesti ajaa se 20 min, nyt koko matkaan meni semmoiset kolme varttia. Ensi töiksemme laittauduimme khuuleiksi, koska turvamääräykset. Kypärää päähän ja vielä lainatakkia niskaan, lämpötilat alhaalla olivat luokkaa +8-10 astetta.


Olimme syvältä ja laskeuduimme samantien puolitetun ryhmän kanssa -350 metriin KONEen testilaboratoriohisseillä. Kyyti oli tasaista, mutta korvat tuppasivat hippasen poksumaan  6 m/s vauhdissa. Niin syvällä maan uumenissa tuli kieltämättä fiilis, että hui saakeli. Olo tuntui epätodelliselta, eikä kovin vakaalta.

Täällä saatiin Laboratoriummin pojjiilta alkudrinkit. Kaikille muille ~kuudellekymmenelle hengelle paperiin käärityt purnukat alkoholia, minulle ja siskolle alkoholittomat ilman sitä äijäkästä paperia. Alkoholiton menu maksoi 12e vähemmän. Eipä tuo juuri missään olisi tuntunut, mutta kun oon niin nirso noiden juomien suhteen, että päätin ottaa sen menun, jossa jopa pystynkin jotain kulauttamaan kurkusta alas.


Sitten paluu vaivaseen -80 metriin. Odottaessamme loppuja hissillisiä yksi oppaistamme kertoili seinillä olevista KONEen mainoskuvista. Musta tää oli ihan uskomaton juttu, joten kerron tähänkin: Saudi-Arabiassa Mekassa sijaitsevä Makkah clock royal tower vetää 75 000 ihmistä ja mahdollistaa kaikkien niiden kulkemisen ulos rakennuksesta alle puolessa tunnissa rukoushetkeen osallistumista varten viisi kertaa päivässä. Voi vaan suu auki todeta, että hyvä Suomi. Mutta se kuva siitä rakennuksesta oli vielä uskomattomampi. Ajatelkaa Mekkaa. Oli millaiset käsitykset tahansa tästä pyhiinvaelluskohteesta, niin tätä en osannut odottaa:


Kuva täältä, menkää ihmettelemään muitakin otoksia. Unbelievable. Tuo musta läntti tuolla keskellä on Kaaba, islamilaisten pyhin paikka. Tosi autenttisen oloinen ympäristö ja silleen. Kiesus.


No mutta. Takaisin asiaan. Porukan ollessa taas kasassa lähdimme opastetulle minikierrokselle. Opashan on ihan suositeltava juttu, koska käytäväverkostoa löytyy 60 km. Hyvät lenkkipolut. Kaivosmuseossa oli vanhoja työvälineitä esillä ja opas kertoili tarinoita. Illan tärkein neuvo oli, kuten jotkut ehkä saattavatkin jo tietää, että samaa reikää ei porata kahta kertaa. Tirsk.




Seuraava etappi oli toiminnasta poistettu louhos, jonne oli järkätty valo- ja musiikkishow. Sibeliusta. Louhos oli syvyydeltään 100 m, korkeudeltaan samanmoinen ja leveydeltään 120 m.



Euron kilohinnalla olisi saanut tämän menopelin kotopuoleen.

Viimein! Ruokaa! Klo 19 päästiin aloittelemaan illallista Tytyri-saliin. Sali oli lämmitetty, eikä siellä ollut takille tarvetta. Kypäränkin sai jättää ulkopuolelle. Vuoden ravintolan 2012 eli Murun omistaja Timo Linnanmäki piti pienen puheen ja sitten saimmekin aloitella.











Alkuruoka:

-Savustettuja Kitkan muikkuja sitruunaöljyssä
-Kuminalla maustettua jääkellarinlohta ja sinappiakvaviittikastiketta
-Jokirapu-perunasalaattia ja avomaankurkkua
-Bresaola-härkää ja mortadellaa sekä sienipikkelssiä
-Marinoitua papu-maissisalaattia
-Maalaisleipää ja latva-artisokkalevitettä

Meidän kahdeksan hengen pöydässä oli seitsemän henkeä: more food for us. Alkuruoat olivat jo pöydissä erinäisissä astioissa, joita sitten kierrätettiin koko pöytäkunnalle. Pelkäsin, että tää olis taas semmonen 'it's not about the quantity'-tyyppinen juttu ja kaikki saisivat surullisen pienet nokareet ruokaa lautasillensa ja jäisi vain paha mieli, oli kuinka hyvää tahansa, mutta mitä vielä. Jo alkuruoista tuli (no melkein) täyteen. Satsata sai. Kaikki oli muun muassa ihan törkeän hyvää.


Laseja oli naaman edessä kuusi: shottilasi (Jack Daniel's Tennessee honey), drinkkilasi, valkkarilasi, punkkulasi, vesilasi ja vodkalasi (Finlandiaa tietenkin). Itse nautin normi vedestä, kivennäisvedestä ja kahdesta eri alkoholittomasta drinkistä. Tosin en välittänyt oikein niistä kummastakaan. Kyllä se vesi aina voittaa.


Väliruoka:
-Fenkolirisottoa ja Pernod-liekitettyjä etanoita

Pääruoka:
-Paahdettua vasikan sisäfilettä ja yrttiliemessä haudutettu hanger steak bearnaise-kastikeella

Jälkiruoka:
-Omenacrumble, tyrni-calvados-keittoa




Ihan naurettavan hyvää, varsinkin piffit. Poikain otettua vielä kahveet ja Jack Daniel'sit olikin lähdön aika. Pari sisaruskuvaa vielä ennen bussiin menoa. Derp. Vikat pari kerrosta normaaleilla liukuportailla. Tai oli nekin sen verran erikoiset, että niiden sisälle näkyi, apuaaa. Hissin sielunmaisema.



Menomatkalla oltiinkin jo sanottu, että matkalla takaisin Helsinkiin saisi ehkä vielä vähän jotain. Jumankauta, kamala määrä bisseä etuistuimella. Kilisi vaan. Sai sieltä valita lonkeron tai siiderinkin, mutta ei kiitos. Muuten oli ollut niin hieno ilta ja kaikkea, niin henkilökohtaisesta olin sitä mieltä, että tämä oli hieman tyylitön loppu. Lapparia pulloista. :D Mut kaikki muut näytti olevan tyytyväisiä. Muutoin bussilla matkatessa oli aika luokkaretkimäinen fiilis.



Jäätiin bussista pois Ikealla, jossa henkilökohtainen kotiinkuskaus eli poikaystävä odottikin. Ei vitsi. Oli kyllä joka senttinsä väärti tämä reissu.

torstai 27. syyskuuta 2012

Vanhuuspäivät vol XXVI @ Somero

2004, kun täytin 18, vietin synttäreitäni Kaisiksessa, olivathan suurin osa silloisista ystävistäni alaikäisiä. 19.9.2005 19-vuotissyntymäpäivänäni kävin katsomassa Nosturissa Sentencediä. Vuosina 2006, 2007, 2009, 2010 ja 2011 olen pitänyt juhlat vanhempieni mökillä. Väliin mahtui vuosi 2008, jollon pidin kotibileet.

Tämä vuosi ei ollut poikkeus, möksällehän se oli mentävä. Porukaksi valikoitui samat ihmiset kuin viimekin vuonna (plus kahden seurustelukumppanit). Olihan se taas... Olihan se. Jos vain sitä kuvapläjäystä ja mahdollisia selittäviä ja anteeksipyyteleviä kuvatekstejä. Kuvahan kertoo tuhat sanaa ja jotkut kuvat kertoivat niin paljon, että oli pakko pistää tiukka sensuuri päällensä. Tässä söpöimmät kuvat.

Sini oli tehnyt mulle herrrrkullisen juustokaakun. Muumi on syntynyt mun kanssa samaan aikaan, mitä nyt on 12h nuorempi, joten se sai tommosen extemporesti kyhätyn ruman pitsan reuna. Että onnea.



Mutta se sai kuitenkin multa tuollaisen hienon kangaskassin. Kerran se höpötteli, kuinka hieno olisi kassi, joka lukisi vain 'kalja'. Siinä ois ny. Ostin sille myös noloimman kortin minkä kaupasta löysin: Robin, "ollaan koodis".

Tapahtuma kulki nimellä Somersbysynttärit. Edessä ensimmäinen siideri odottamassa ensimmäistä huikkaa. Tahatonta tipatonta oli taas kertynyt seitsemän viikkoa. Tässä kello taitaa olla kuuden pintaan, ootellaan muita vieraita terassilla.

Pojat meni lenkille part I. Kuvan saa suureksi. Kuvaa ei kannata suurentaa.

Tanssitutti. Otin mukaani muun muassa seuraavien artistien levyjä: Kaija Koo, Michael Jackson, Robin, S.o.a.p., sekä monia kokoelmalevyjä, parhaimpana mainittakoon Ultimate party album.

Perinteinen ryhmäkuva ennen kuin 1) osa sammuu 2) osa lähtee kotiin. Ksenia toi seksikkäitä vaaleanpunaisia viiksiä. Herroilla oikealla oli omasta takaa. Jaakko oli epävarma itsestään hence the peniksenjatke.

Ach, ja viiksistä puheen ollen! Olkaa hyvät, tässä ystäväni Valtteri. Nou houmou. Me sankarit saimme lahjuksiksi myös tuommoiset anustapit/sitruspuristimet.

Väsytti. Vanhuus ei tule yksinään, kumpanakin iltani olin yhteen mennessä kömpinyt sänkyyn.

Kuva-arvoitus: etsi neljä ihmistä.

Jätin tän paikallensa. Yllätys vanhemmille.

Päivän teemaan liittyen Muumi toi mulle kaupasta Pirates-siirtykuvaläpyskän. Myöhemmin katsottiin epäeroottisesti kaveriporukalla pokeleffa Pirates. En suosittele kenellekään.

Höhöhööh. Hööö. Pirates.

Hyvä, Hiski, you can do it! Lauantaipäivän voimannäytteitä.

Lahjakoru kaulassa ja Ksenian varpulit naamassa.

Pojat meni lenkille part II.

Sunnuntaina perinteikkäästi koko mökin siivous ja ei niin perinteikkäästi pihan laatoitus. Ymmrrhm. Takaisin Espooseen päästyäni käytiin tuhlaamassa pullorahat läskisafkaan ja muistin, että Sellossa voi nähdä jänniä juttuja.

Kuulin villiä huhua, että mulla ois taas ensi vuonna synttärit. Täytynee mennä jälleen tuonne maalle rauhoittumaan. Tiedättehän, kahvia ja pullaa etc.

maanantai 24. syyskuuta 2012

Random kännykuvia

Lähdössä Mustikkamaalle, 8/2010

Madventures-ukkelit Sellon Suomalaisessa kirjakaupassa, 11/2010

Roomasta lähettelin poikaystävälle flunssanaamakuvaviestejä, 6/2011

Kurre pehvastaan kiinni aidassa.
Sinnikkäästi se yritti läpi päästä, ennen kuin tajusi peruuttaa, 9/2011

Koitin tehdä uudesta työpisteestäni mieluisamman, 4/2012

Todistusaineistoa, Ducktales läpi, 6/2012

Niin söötti! Sellon Faunatar, 7/2012

Öh..? 8/2012

Syrän työpaikan vieressä olevalle hiekkakentälle.
Ikuistin ja lähetin poikaystävälle, 8/2012

Työpaikan edustalla, taas lähti viestinä poikaystävälle, 8/2012

Pedo kehä ykkösellä ja sormi pilaamassa otosta, 9/2012

Viiksibileet! Gina Tricot, 9/2012

Katselen tätä kuvaa vielä palkkapäivään asti ja päätän käynkö ostamassa, 9/2012

Työderp, 9/2012