torstai 11. heinäkuuta 2013

Kesämöksäbileet

Lähdettiin torstaina avokin kanssa kohti Someroa. Äiti ja sisko siellä olivat viikkoa viettäneet, mutta lähtivät vähän meidän tulon jälkeen. Käytiin ulkona syömässä, siistittiin pihaa, käytiin kaupassa, kuunneltiin ysärimusaa ja sen semmoista. Valmistauduttiin tulevan viikonlopun baardeihin. Olin saanut luvan pitää yhdeksän vuoden sisään toiset pippalot kesäaikaan mökillä. Yleensä vanhemmat viettävät kaikki kesäkauden viikonloput mökillä.


Perjantaina kävin hoitamassa unohtuneita asioita eli tekemässä lisää ostoksia. Vesilelurepertuaari kasvoi kolmella tarpeellisella lelulla. Kaksi niistä oli 3-6-vuotiaille, ja yksi menikin heti ensimmäisenä iltana rikki.


Tärkeä tehtävä ennen vieraiden saapumista oli myös soittolistan laatiminen. Löytyi muun muassa ysäriä, Robinia ja Die Antwoordia.


Kolmesta eteenpäin aina iltakahdeksaan saakka vieraani pikkuhiljaa saapuivat paikalle. Päivä vietettiin hyvin pitkälle pihalla uimalelujen päällä löllien, saunoen, uiden ja grillaillen.





Juomapeli se on tämäkin.

Niin hyvää Jallua.

Kutsu ulkomaalainen mökillesi. Pyydä häntä sytyttämään sauna. Anna ohjeita ainoastaan suomeksi. Itävaltalaisvahvistuksemme pärjäsi huomattavasti paremmin kuin edelliskesänä vieraana ollut sveitsiläinen.


Tulen kanssa leikkimistä iltamyöhällä.

Hyvinhän se aamu käynnistyi! Puoleen päivään mennessä porukkaa oli jo ajokunnossa ja pikaisen inventaarin jälkeen käytiin poikkeamassa kaupassa. Pari autollista lähti jo pois erinäisten menojen takia. Me muut jatkettiin edellispäivän hyväksi havaittua linjaa eli pihalla möllöttelyä ja saunan ja järven välillä ravaamista. Päivän leikkeinä oli mölkky ja lappupeli.





Lappupeli toimii näin: jokainen kirjoittaa pikkuisiin lappuihin erinäisiä tehtäviä ja nämä laput heitetään kippoon, josta jokainen vuorollaan ottaa ja suorittaa yhden. Jos tehtävä on omalle psyykelle ylitsepääsemätön, voi sen ohittaa ottamalla viisi huikkaa.

Joitakin tehtäviä:
"Soita 020202 ja kysy miksi ihmiset on hulluja."
"Tee empiiristä tutkimusta poikien takamuksista ja valitse niistä paras."

"Valtteri häpäisee Hiskin."
"Ajele rintakarvat."
"Nypi rintakarvoja."
"Ota rivo kuva."
"Minuutti aikaa hypätä järveen."
"Ota kaikilta huikka."
"Napashotti."
"Pukeudu jonkun toisen vaatteisiin."
"Larppaa tunti Valtteria."

 "Hyppää kahden uimarenkaan läpi." 







Oli taas hyvä porukka kasassa, muutamia ensikertalaisiakin mukana. Ryhmäkuvan ottaminen ensimmäisenä päivänä tietenkin unohtui, joten tässä ollaan vajavaisinia.


Kamerasta loppui akku kesken yön. Vertailuna: Nummi 4 pv ja +400 kuvaa, möksäbileet 2 pv ja +500 kuvaa.


Sunnuntain käynnistyminen oli hyvin hidasta ja vieraatkin lähtivät vasta kun iltapäivä oli pitkällä. Jäin siivoilemaan, mutta lopulta päätettiin Eetun kanssa, ettei edes jakseta lähteä vielä mökiltä pois. Oltiin vielä yksi yö ja vasta maanantaina kotihoms.

Kiitän kaikkia paikalle päässeitä, oli mm. parasta! ^^

1 kommentti:

Pidäthän kommentoinnin asiallisena. Kiitos viestistäsi! :)