maanantai 10. maaliskuuta 2014

Then and now

Nyt tulee kuulkaa kuvaa kuvan perään! Tykkään kauheesti nostalgia/ennen-jälkeen/evoluutiopostauksista, joten viimeviikkoinen hiusentry saa jatkoa tyylillisestä kehityksestä/kehittömättömyydestä.

Aloin vasta yläasteella itse miettiä pukeutumistani. Aiemmin ei ollut ollenkaan kiinnostanut, vaan olin ottanut vastaan kaiken mitä äiti kaupasta toi. Koko yläasteen tyyli oli lähinnä farkut-niittivyö-maiharit-nahkatakki-akselia. Kauppiksessa oli pieni hippikausi, kaapista löytyi mustan lisäksi paljon valkoista ja turkoosia.

Alla oleva luokkakuvakollaasi havainnoillistaa hyvin eron yläasteen alun ja 8. luokan välissä, katsokaa kuudes ja seitsemän kuva. Kauhia rankkis musta tuli vuodessa! Viimeinen kuva kauppiksen yllä mainitulta hippikaudelta.


2000-2001 (13-15 v)

2002-2003 (16 v)

2004 (17 v)

2004 (17 v)

20-vuotiaana ostin ensimmäisen korsettini ja olihan noita röyhelöhameita sun muutakin, semmosta jotakin gootintynkävaihetta. En oikeastaan tiedä mihin lokeroon itseni pistäisin, oon vähän sitä ja tätä. 07 tykästyin camokuosiin ja se on vieläkin lempparijuttuja. PVC:stä tykkään kuitenkin ehkä eniten. Arkiasuna toimii yleensä huppari/T-paita ja farkut, ja viikonlopun menoasu on toppi ja minihame. Avainväreinä vuodesta 2007 ovat toimineet musta, punainen ja vihreä. Näköjään valkoinen ja sininen yrittävät välillä lyödä itseään läpi.

2005 (18 v)

2005 (18-19 v)

2007 (20 v)

2007 (20 v)

2007 (20-21 v)

Vuoden 2006 kuvien puuttuminen selittyy sillä, että olin turvonnut kuin pullataikina. 2007 alkuvuodesta laihdutin noin 18 kg. Jojoilua on ollut siitä lähtien (kuvistakin huomaa), mutta tilanne ei 2006 jälkeen ole koskaan enää niin paha ollut.

2008 (21-22 v)

2009 (22 v)

2009 (22-23 v)

2010 (23 v)

2010 (23 v)

En myönnä koskaan olleeni kenkä- tai laukkuhamstraaja. Mulla on käyttökenkinä kahdet kengät: maiharit, joita käytän lähes vuoden ympäri, sekä camoballerinat kesäksi. Muita kenkiä erilaisiin menoihin on... hmm... Itse asiassa nyt tuntuu olevan kauheesti kenkiä, ballerinojen ja maihareiden lisäksi korkkarit, saappaat, sandaletit, salikengät ja tennarit. Alle kymmenen paria kuitenkin. Ai kauhee. Käsikynkässä kulkee Marimekon jokapaikan laukku tilaisuuteen kuin tilaisuteen. Ainoa kohtuuttomuus taitaa esiintyä hameiden määrässä.

2011 (24 v)

2011 (24 v)

2012 (25 v)

2012 (25-26 v)

Muutamia vuosia oon kerran-pari vuodessa koittanut kääntää vaatekaapin ympäri ja heittää vaatetta kierrätykseen. Koska muutos on pahasta, kyllä multa siltikin löytyy 10 vuotta vanhoja vaatteita, joista tykkään ja joita käytän edelleen.  Hiuksetkaan ei ole kymmeneen vuoteen muuttuneet oikein suuntaan tai toiseen. Ainoa "radikaali" asia tapahtui 1,5 vuotta sitten kun aloin kasvattamaan noita lyhyempiä suortuvia pois. Ei sitä oikein otsatukaksi voinut kutsua, mutta kuitenkin.

On se ja sama mistä vaatteet on lähtöisin tai mikä niiden merkki on, kunhan omaa silmää miellyttävät ja tuntuvat omilta. Everything goes: kirpparit, hooämmä-tyyppiset ketjuliikkeet tai esim Morticia.

Löytyikö suosikkivaihetta? Tai asukokonaisuutta? Olisiko evoluutio pitänyt pysäyttää johonkin tiettyyn vuoteen tai onko jotain tyyliä, mihin ei pidä palata missään nimessä?

2013 (26 v)

2013 (26-27 v)

Some old pics from elementary school to last year about how my style have developed trough years. Above every pic you'll find the years the pics were taken and my age then. I love these sort of nostalgy/before-after entrys from others, hope you enjoy mine too. :)

16 kommenttia:

  1. Kiva postaus! Tekee melkein itsekkin mieli tehdä samanmoinen!
    Voi ei kun sun hymy on niin kaunis!! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tee! Nää tämmöset on ehdottomasti mun suosikkeja! Dooo iiiiiit!
      Ps. Kiitos. ^^

      Poista
  2. Siulla on ehkä nätein hymy mitä oon koskaan nähny! Niin hurjan aito ja aurinkoinen :-)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Apuaaa nyt hymyilyttää lisää! Kiitos. :) Terv. lapsuudessa käyty kaiken maailman hampaiden oikomishoidot läpi.

      Poista
  3. Sun hiukset ja hymy! :)
    Joku yö tuun ja leikkaan sun hiukset sun päästä ja liimaan ne omaani...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Noniin ja ovi takalukkoon... :D Mulla on monia toistuvia painajaisia jo vuosien takaa, yksi niistä on hiusten raju pätkäisy. Ihan vaikka vaan jos omasta tahdosta unessa menen kampaajalle ni jälkeenpäin itken, että what have I done. :P Ensimmäisen maailman ongelmat.

      Poista
  4. Ihana idea, mäkin rakastan evoluutio-entryjä! Ollappa itelläkin yhtä kattavat kuvavarannot vuosien varrelta, harmikseni suurin osa vanhimmista on hukkunut johonkin bittiavaruuden syövereihin, eikä osa taida olla edes digi-muodossa :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kamera on mulla kulkenut aika paljolti mukana 17-vuotiaasta lähtien. Neuroottisesti pitää kuvat olla tietenkin ainakin tuplana, ettei kaikki katoa sen siliän tien, jos kone kosahtaa. Ulkoinen kovo, hermojeni pelastus. :P Plus kerran vuodessa teetätän kamalan kasan kuvia paperisina ja siinä sitten onkin melkoinenurakka, kun niitä alkaa järjestelemään ja pistämään kansioihin.

      Poista
  5. Mahtava postaus! Huippuja kuveja, ihania vaatteita ja älyttömän kaunis hymy sinulla, niin aito! Kerrassaan kaunis naikkonen muutenkin. :)

    Oispa itelläkin vielä kuvia tallessa esimerkiksi ajalta 10 v sitten. :P Olihan mulla digikamera jo ala-asteelta lähtien vaan itseinhoisena teininä hävitin kaikki kuvat koneelta jossain vaiheessa. Möh, kyllä nyt harmittaa, vaan minkäs sille enään mahtaa! :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Awws, kiitos. ^^ Taisin siirtyä digikameraan vasta 17-vuotiaana. Oli niin luksusta jättää filmikamera-ajat taakseen! :P

      Poista
  6. Tää oli kyllä niin kiva postaus! Pitää ehkä matkia ja koittaa toteuttaa myös itse! :3 Jos vaan löytyy tarpeeksi julkasukelposia kuvia :'D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eikä mitä, kaikki kauheimmatkin kuvat julki! Viihdearvo ennen kaikkea! :P

      Poista
  7. Mua jotenkin aina hätkähdyttää nähdä noita kuvia, joissa sulla on PINKKIÄ päällä :D Eli ehkä ei enää siihen suuntaan takaisin? ;>

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. On mulla kaapissa vielä parit hempeän väriset vaatteet odottamassa mahdollisia ysäri/pissisteemaisia bileitä tms. :P

      Poista
  8. Ai saakeli kun tulee omat vanhat ajat mieleen. Mä kanssa rakastan nostalgia/ennen-jälkeen/evoluutiopostauksia ja oon sellasta jo pitkään suunnitellutkin itsestäni. Mua oikeesti hymyilytti niin paljon kun katsoin noita sun kuvia. Ehkä jo vaan siksi kun säkin hymyilet noissa niin kivasti! ^-^ Mulla oli tosi kova gootti vaihe joskus nuorempana ja se tekee tavallaan paluuta nyt. Ai että!

    VastaaPoista

Pidäthän kommentoinnin asiallisena. Kiitos viestistäsi! :)