torstai 24. huhtikuuta 2014

Iceland, day 3: Whale watching

Siirrymme päivään numero 3 eli sunnuntaihin. Viimeinen Islantipostaus. Ja jälleen aikainen herätys. Kasin jälkeen lähdettiin rauhassa käppäilemään vanhaan satamaan. Eldingin toimistolla vaihdettiin e-lippu varsinaisiksi piljeteiksi. Valasbongausta tiedossa. Siellä oli myös pahoinvointitabuja jaossa, sisko nappasi semmoisen ja kiroili, että miksi hän ei muistanut, että tulee veneessä pahoinvoivaksi. Puolen vuoden takaisella Kap Verden katamaraaniretkellä oli kuulemma voinut huonosti. Minä leikin rohkeaa enkä ottanut napsuja.

Oltiin vajaat puolisen tuntia etuajassa ja mentiin laivaan odottelemaan. Istuskeltiin siinä kunnes paria minuuttia ennen yhdeksää tajuttiin, että eihän täällä ole enää kuin yksi pariskunta meidän lisäksi, minne muut katosivat ja ollaankohan me nyt ihan oikeassa paikassa. No ei oltu. Kiersin laivan ja satamassa oli useita busseja, jotka otti ihmisiä mukaan retkelle. Ei saakeli me ollaan onnistujia tällä reissulla. :') Ihan ajoissa kuitenkin oltiin, bussi lähti vasta varttia yli.


"Lähde bongaamaan maailman suurimpia nisäkkäitä Atlantin avoimelle valtamerelle. Kesäaikaan muuttavien valaiden ja merilintujen mukana nähdään usein ryhävalaita, pyöriäisiä, lahtivalaita ja valkokuonodelfiinejä. Ajalla 15.5.-15.8. pysähdymme myös yhdellä Islannin useista ”lunnisaarista”, joita maan kuuluisat merilinnut asustavat. Talviaikaan alueella saatetaan törmätä myös miekka- ja sinivalaisiin."



Tämä retki lähti Keflavikista. Venheeseen mars. Sieltä sai lainata ihanat lämpimät haalarit ja ne tuli tarpeeseen. Tuuli oli kova ja toki taas saatiin nopea raekuuro. Ei taidettu ehtiä kuin viisi minuuttia olla merellä kun jo näkyi ensimmäinen valas! Tai siis pyrstö. Monia selkiä ja pyrstöjä nähtiin, vähän oli kaukaa ehkä haettu kun toivoin, että ne kaikki hyppelis siellä kunnolla niin, että koko ruho näkyy. :P Pari hyvää kuvaa sain. Oli hieman haastavaa saada sekunnissa-kahdessa paikallistettua valas ja yrittää napata oikeasta kohtaa kuva ennen kuin katosivat takaisin mereen. Kajareista kuului toki oppaan ääni aina välillä, että "nine o'clock". Että siinä suunnassa. Käytiin myös lähellä kallioita koittamassa nähdä lunneja, mutta näin vain tyhmiä lokkeja. Ne varsinaiset lunnikalliot taisikin olla jossain muualla.



Puolisentoista tuntia oltiin merellä. Sisko ei voinut pahoin, eikä mullakaan hetkellistä höpöä tunnetta lukuun ottamatta ollut mitään ongelmia. Haalareita tuli ikävä, oli niin mukavat ja lämpöiset, vaikka kylläkin ne riisuttuani olo oli pieni, joustava ja kevyt. Takaisin bussiin ja Reykjavikiin. Bussi jätti vähän kauemmas satamasta, parempaan paikkaan kaikille noin niinku keskustaan suuntaamista ajatellen.




Suunnitelmana oli mennä Sushi sambaan syömään. Sisko oli himoinnut sinne koko matkan ajan ja ottanut osoitteen ylös. Ja mitä näemmekään, keittiö avautuu viideltä. Käveltiin Laugavegur lähes toiseen päähän ja joko ruokamestat oli kiinni tai avautuisivat viideltä. Mikä ihmeen aika se on? Päädyttiin jonnekin todella värikkääseen pikkumestaan piffille ja pirtelölle. Koitettiin erääseen pihvimestaan kahdesti, mutta yritykseksi jäi. Olisin halunnut kokeilla siellä lunnia ja valasta. Ah, ja bongasin kaupan nimeltä Suomi Prkl. Marimekkoa ainakin oli ikkunassa.

Matkalla hotellille:
Minä:"Täällä haisee joku..."
Sisko: "Joku hyvä! Niinku liima!"

Kellohan ei tässä vaiheessa ollut vissiin kolmea enempää. Katseltiin Itse ilkemystä telkasta, pyörittiin sokerissa, soitin joka ilta(päivä)isen nopean puheluni ukkelille ja luin Clockwork angelia pari tuntia. Sisko oli mennyt jo neljältä nukkumaan, minä "vasta" 18.30, mutta taisin silti kasiin asti pyöriä sängyssä. Heräilin useasti. Sisko puhui unissaan. "Olitko tietoinen, että...?" Mitä! Jäi vaivaamaan. Ja "awesoomeeee" sekä paljon, paaaljon muuta mutinaa, josta en saanut selkoa.


Lähtöpäivästä ei niin kauhiasti ole turinoitavaa, joten pistetään sekin samaan syssyyn. Herätykset sen kuin aikaistuu! Tällä kertaa kello pirisi aamuneljältä. Kolmessa vartissa oltiin sataman lähettyvillä ostamassa bussilippua ja viideltä oli lähtö lentokentälle, jossa oltiin ennen kuutta. Tuossa aamun pikkutuntien kävelyssä ja bussissa venailussa oli meidän panostus Islannin yöelämään! Niin hitosti liikennettä ja ihmisiä, ettei edellispäivinä oltu nähtykään. Hoipertelivat sinne tänne, osa kävi snägärin kautta ja osa hyppäsi taksiin. Kentällä käytettiin kaupoissa viimeisetkin kruunut. Oli niin massikeisarifiilis näiden päivien ajan, kun tonneilla leikittiin. Mitään kotiinvietävää en kuitenkaan itselle löytänyt (tai etsinyt). Koska oltiin etukäteen maksettu kaikki lennot ja hotellit, matkat ja retket, oli itse pääsiäisen budjetti hyvin pieni, eikä rahaa mennyt oikeastaan kuin ruokaan.

Lento lähti vain 5 min myöhässä ja oli tämä Icelandair paljon parempi kuin SAS. Okei, kummassakaan ei tarjottu kuin kahvia ja teetä ilmaiseksi ja ruoasta joutui maksamaan, jos sitä halusi, mutta tässä sentään oli telkkarit! Jokaisella oma! Katsoin aikani kuluksi islantilaisen leffan nimeltä Metalhead. Lento kesti 3h20min ja kummitäti meitä oli hakemassa. Kiva päästä Islannin epävakaasta säästä tänne aurinkolomalle, yhtäkkiä Suomeen oli tullut kesä!

Kotiin pääsin kolmen aikaan. Ukkeli oli kotiutunut edellisyönä Pohjanmaalta, jossa hän oli perheensä kanssa lähtenyt pääsiäiseksi sukuloimaan. Se söpöliini oli keittiössä hääräämässä mulle valmiiksi ruokaa ja oli GoTin ladannut valmiiksi. Kannatti lähteä, mutta kannatti myös tulla takaisin.  Oli sen verran nättiä ja jäi vielä paljon nähtävää, että pakko se on joku päivä lähteä uudestaan. ^^


Day 3: Last day in Iceland before the flight back home. Not so many time-consuming trips today, only whale watching. This trip started from Reykjavik from where the bus took us to Keflavik. There was couple of boats waiting for us. Not 5 min from leaving the dock we saw the first whale! It's tail I mean. Lots of backs and tails were seen, I guess I was a little too hopeful to think they all would jump around so their whole body would be visible. :P Everyday we had couple of quick hailstorms, here too. The weather could vary from sunshine, strong wind, rain and snow to hailstorm in 30 min. We just put a lot of clothes on in the morning and wished for the best. Anyways, we were at the sea about an hour and a half and then it was back to Reykjavik.

It was challenging to find a restaurant; either they were closed, the kitchen opened at 5pm (at this time it was only 2pm) or there weren't good gluten-free options for my sister. I would of wanted to try puffin and whale.

Day 4 ergo the final day. The mornings got earlier and earlier. We were up at 4am and walked to the bus terminal. This was our investment to the night life. Sooo many (wobbly) people and taxis were on the move.

At the terminal we spent our last Icelandic kronas. This time the flight was nonstop. Our aunt picked us up from the airport and drove us home. My boyfriend was prepared: the newest GoT-episode was ready to watch and he had almost finished making me food. So cute!

I think I'll have to visit Iceland again some day, so much left unseen. :)

2 kommenttia:

  1. Haha, joku hyvä, niinku liima. Mä olisin sanonut saman bensasta.

    Mulla olisi sulle haaste, jos kiinnostaa.

    http://vintagella.fi/wordpress/haaste/

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Uuu, kiitti! Juur hetki sitten tein tuon haasteen, joten tällä kertaa voisin olla laiska ja vain napata nuo sun kysymykset tuolta. :)

      Poista

Pidäthän kommentoinnin asiallisena. Kiitos viestistäsi! :)