torstai 4. joulukuuta 2014

Wrapping up 2014

Oon hippasen ajoissa tän kanssa, mutta menkööt!

1. Kuka oli paras uusi tuttavuus?
Olihan noita paljon kivoja uusia tuttuja, mutta ei ketään ylitse muiden.
2. Oletko tehnyt jotain sellaista, mitä et ole ennen tehnyt?
Aloitin etätyöt, kävin Itävallassa ja Islannissa.
3. Oletko seurustellut tämän vuoden aikana?
Koko vuoden.
4. Kerro pari parasta muistoasi tältä vuodelta?
Olin juuri käynyt ostamassa asunnon, soitin tästä äidille, ja hän kertoi iskän lääkäriajan menneen hyvin, syöpää ei näy enää missään ja jatkossa käydään vain kontrolleissa.
5. Oletko riitaantunut kenenkään ystäväsi kanssa kuluneen vuoden aikana?
En.


6. Oletko muuttunut paljoa viimeisen vuoden aikana?
En.
7. Oletko oppinut uusia taitoja?
Eeeen kai.
8. Oletko saanut porttikieltoa minnekään tämän vuoden aikana?
En.
9. Oletko ollut elokuvissa YKSIN tämän vuoden aikana?
En.
10. Oletko ottanut tatuointia/lävistystä viimeisen vuoden aikana?
Targaryen-suvun sinetin oikeaan käteen.


11. Synnyttikö kukaan läheisesi?
Ei läheinen, mutta tutut puskivat muksuja maailmaan.
12. Kuoliko kukaan läheisesi?
Ei.
13. Missä maissa kävit?
Islanti, Itävalta.
14. Mitä haluaisit vuodelta 2015 sellaista, joka ei onnistunut vuonna 2014?
Saada liikuntainnostuksen takaisin.
15. Mikä päivämäärä säilyy muistissasi vuodelta 2014?
29.4., 8.10.


16. Vuoden suurin saavutuksesi?
Elämässä eteenpäin meneminen.
17. ...ja suurin epäonnistuminen?
Minä senkun paisun. :/
18. Kärsitkö vammoista?
Selkä vaivaa aina, mutta tänä vuonna ei tarvinnut ottaa sen takia yhtään saikkua.
19. Mikä oli paras asia, jonka ostit?
Rivitaloasunto.
20. Kenen käyttäytyminen ansaitsi kiitosta?
Eetu, perhe, muutamat kaverit.


21. Kenen käyttäytyminen aiheutti ahdistusta?
Muutamat "kaverit".
22. Mihin käytit suurimman osan rahoistasi?
Rivitaloasuntoon. Lainanlyhennykseen, tavalliseen elämiseen.
 23. Mistä innostuit eniten?
Uudesta asunnosta.
24. Verrattuna tähän aikaan viime vuonna, oletko onnellisempi vai surullisempi?
Onnellisempi.
25. ...lihavampi vai laihempi?
Lihavampi, sniff.


26. ...rikkaampi vai köyhempi?
Miten sen nyt ottaa... Tilillä ei hirmuisia summia enää näy, mutta ne meni asuntoon, eli ihan omaan taskuun kuitenkin.
27. Mitä olisit toivonut tekeväsi enemmän?
Tehnyt asioita itseni eteen.
28. ...entä vähemmän?
Laiskotellut.
29. Miten aiot viettää joulun?
Perheen kanssa Huhmarissa.
30. Jos voisit mennä ajassa taaksepäin ja muuttaa yhden hetken menneestä vuodesta, mikä se olisi?
Eeen kai mitään.


31. Rakastuitko vuonna 2014?
En.
32. Kuinka monta yhden illan juttua sinulla oli?
0.
33. Mikä oli mieluisin tv-sarja, jota seurasit?
Supernatural.
34. Vihaatko tällä hetkellä ketään, jota et vihannut viime vuonna samaan aikaan?
En.
35. Mikä oli paras lukemasi kirja?
Joe Hill - Sarvet (on mulla tämä kirja ollut jo pari vuotta, halloweenin aikaan luin tän ties monettako kertaa)


36. ...entä musiikillinen löytö?
En löytänyt kivoja uusia.
37. Mitä halusit ja sait?
Uuden asunnon.
38. Mitä halusit, muttet saanut?
Lottovoittoa.
39. Mikä oli vuoden suosikkielokuvasi?
Guardians of the galaxy tulee ensimmäisenä mieleen.
40. Mitä teit syntymäpäivänäsi?
Kävin perheen kanssa ulkona syömässä.


41. Ketä kaipasit?
Viikon vaelluksella ollutta Eetua.
42. Mikä sai sinut pysymään järjissäsi?
Eetu, perhe ja koti.
43. Mikä yksi asia olisi tehnyt vuodestasi paremman?
Perheen pysyminen terveenä.
44. Miten kuvailisit vaatemuotiasi vuonna 2014?
Samaa kuin ennenkin, mutta oon ehkä vähän laajentanut vaatemakuani.
45. Kenestä julkisuuden henkilöstä pidit eniten?
Jensen Ackles, mmm...
46. Kerro elämänohje, jonka opit vuonna 2014.
Aivan liian vaikeita kysymyksiä minulle...


Tänä vuonna...

Tammi-maaliskuu:
-vietin pääsiäisen siskon kanssa Islannissa
-kävin katsomassa Korpiklaania Virgin oilissa
-...ja Shade Empireä ja Wolfheartia On the rocksissa
-alkuvuodesta oli muutamat peli-illat siellä sun täällä, kun porukka oli uupuneena loppuvuoden juhlimisesta
-kävin lainaamassa naamaani Make Up Forever Academyn opiskelijalle
-vietettiin iskän kuusikymppisiä sukulaisten kanssa Naantalin kylpylässä
-juomattomuuteni takia kaksi vanhaa siiderilavaa oli menossa vanhaksi, joten pidin ilmaisen Somersbyn bileet




Huhtikuu-kesäkuu:
-uusi tatuointi ilmestyi oikeaan käteeni
-pidettiin vuosittainen Game of Thrones-maraton pienellä porukalla
-vietin vappua kylmässä Ruttiksessa
-tein vuorokauden visiitin Itävaltaan, jossa juhlin ystäväni polttareita: ensimmäisenä iltana juhlat, toisena päivänä ennen lentoa Viennaan tutustumista
-ensimmäistä kertaa jäi Susirockiin menemättä, kun osallistuin blogimiittiin
-yllätysfestarit: kaveri antoi liput Kivenlahtirockiin
-kymmenes Nummirockini
-yllä mainitussa tutustuin vanhaan ystävääni alkoholiin 9 kk välirikon jälkeen
-VarjoTuskailin
-osallistuin kaveripariskunnan Tuska-häihin







Heinä-syyskuu:
-kävin useasti mökillä rentoutumassa perheen sekä kaverien kanssa
-lähes 20 vuotta ehdin kuunnella Offspringiä ja vihdoin näin sen livenä Ruisrockissa
-tehtiin kavereiden kanssa päiväretki Jurassic rockiin
-retkeilin Nuuksion kansallispuistossa pariin otteeseen
-kesämöksäbileet olivat ehkä kesän paras viikonloppu
-VarjoTuskailin
-löysin unelmieni asunnon ja lähdin tavoittelemaan sitä
-aloitin etätyöt vanhemmilta käsin
-irkkimiittiä Iitissä
-vuoden toinen blogimiitti
-osallistuin ensimmäistä kertaa Ropeconiin
-kestin metrorundin selvinpäin, taas
-kävin We love the 90's-festareilla, ihanaa ysärimusaa
-lisää nostalgiaa: Tyrävyö esiintyi On the rocksissa
-pelattiin läpi InsideOut Room Escape Game, tähän kannattaa tutustua
-vietin viikon vaellusleskenä
-parisuhdetta tuli täyteen 6v.
-täytin 28 ja vietin synttäreitäni perinteisesti Somerolla kavereiden kesken

 





Loka-joulukuu:
-halloweenina tekeydyin Ursulaksi
-tein asuntokaupat
-muutin
-ravasin huonekalu- ja sisustusliikkeissä
-pidin parit leffaillat, enkä vähiten sen takia, että halusin esitellä uutta kämppääni
-aloitin etätyöt kotikotona
-isä selvisi syövästä
-jäin totaalisesti koukkuun Hannibaliin ja katsoin viikossa kaksi tuottaria
-järjestettiin vuoden kolmas Alternative blogs Finland-miitti
-osallistuin Marian siivellä ensimmäistä kertaa Bloggers' inspiration day'hin
-messuhulluus: Elizan avecina I love me-messut, voitin liput DigiExpoon ja otin Eetun mukaani ja pakko oli päästä vielä kirjamessuillekin, koska Don Rosa





Tänä vuonna tapahtui näköjään vähemmän asioita kuin viime vuonna, mutta tän vuoden asiat oli iiiiisompia, niin hyvässä kuin pahassakin. Vielä ei ole vuosi paketissa ja ehtii tapahtua vaikka mitä: vuoden loppuun mennessä olen ehtinyt porskuttaa läpi sukulaistuparit, kaverituparit, parit synttärit sekä joulun ja käyn teatterissakin ensimmäistä kertaa sitten viime vuoden.

Kaikille stressivapaata ja rauhallista loppuvuotta, älkää turhaan panikoiko joulun kanssa! :)

2 kommenttia:

  1. Jaa, taidanpa kopioida tämän itselleni. :) Sulla oli kyllä kivan kuuloinen vuosi lukuun ottamatta isäsi syöpää. Onneksi hän selvisi siitä! <3 :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jep, muuten oli hyvä vuosi. Jos hieman tasaisempaa ja vähemmän elämää mullistavia asioita ensi vuonna. Kivaa tasapaksua elämää ja rutiineja. :)

      Poista

Pidäthän kommentoinnin asiallisena. Kiitos viestistäsi! :)