torstai 29. kesäkuuta 2017

Nummirock 2017

20.6. TI: Meidän kyytiläiset eli Jaana ja Turo tuli meille tiistaina yökyläilemään. Grillailtiin mahdottoman tehtävän ääressä eli ruokaa vain sen verran, ettei niitä jää homehtumaan jääkaappiin juhannuksen ajaksi. Katsottiin Sormuksen ritarit ja tarkoituksena on tulevina leffailtoina katsoa loputkin TSH-leffat. Pojat harjoituspakkasi auton ja todettiin, että kyllä Jaanakin sinne mahtuu. Viime vuonna auto oli täysin täynnä, Jaana ei olisi mahtunut sinne, ja sitä edellisenä vuonna kyllä mentiin nelistään, mutta osa tavaroista siirrettiin kaverin autoon. Tänä vuonna suunnitelma oli "tulkaa meille yöksi ja aamulla katotaan mahdutaanko autoon ja jos ei, jää Jaana rannalle itkemään". Olisi hänellä kyllä torstaina ollut toinen kyyti, jos tästä ei olisi tullut mitään. Oltiin edellissunnuntaina vaihdettu Eetun äidin kanssa autot päikseen, näin saatiin lisää tilaa kamoille.

21.6. KE: Heräsin läpi yön, nousin seiskalta. Joka vuosi sama juttu Nummea edeltävänä yönä. Jännittää! Kävin suihkussa, hoidin vikoja Nummijuttuja ja pakkaamisia, tein eväät automatkalle, tuhottiin loput edellispäivän ruoat ja pistettiin Silppuri reissun ajaksi kylppäriin, jotta sillä on enemmän tilaa. Täti ja sisko kävivät Sibaleen juhannuksena ruokkimassa.

Lähdettiin ajamaan Eetu ratissa klo 9.10. Koko matka kuunneltiin mun Juhlalistaa - vain parasta juhlamusiikkia. Pysähdyttiin Karvialla nostamaan rahaa ja kipastiin nopeesti kaupassa. Klo 12.50 oltiin perillä. Nummeensaapumisbiisinä soi Bonnie Tylerin Holding out for a hero.


Yleensä kun saavutaan pelimestoille, on jo hirveesti kavereita paikalla ja juhlat pystyssä, nyt oli aika hiljaista. Rauhassa pistettiin teltat pystyyn. Istuttiin niiden muutamien paikalla olevien kavereiden kanssa Bönthöleirissä. Käytiin pyörähtämässä rannan puolen leirinnässä Goatseleirissä. Vasta joskus kuuden aikaan alkoi tapahtua. Olin kuitenkin jo saanut yliannostuksen ympärillä olevasta härdellistä, kun oon muuten tottunut olemaan niin paljon keskenäni. Selvitin tilanteen menemällä hengaamaan telttaani tunniksi, kunnes palasin ihmisten ilmoille. Oli kyllä suunnitelmissa keskiviikkona juoda ensimmäistä kertaa vuoteen, mutten sitten jaksanutkaan. Leiriä saatiin rakenneltua ja tyyppejä tuli paikalle, samoin kaverin tilaama puukuorma saatiin lämmittämään kylmää juhannustamme - notski oli koko juhannuksen tulessa kertaakaan sammumatta. Joka päivä oli kylmä, satoi kuuroittain, paitsi lauantaina lähes koko ajan iltapäivästä eteenpäin, ja yksi kova raekuurokin tuli. Joka päivä menin klo 00-01 nukkumaan. Nyt keskiviikkona jätin Shade Empiren väliin, se soitti vasta 00.30, mutta kuuleman mukaan ei ollut kummoinen keikka.





22.6. TO: Heräilin 9.30 aikaan. Omat rauhaiset aamut best. Omaan tahtiin hampaiden ja naaman pesu, kunnon aamupalan teko, autossa meikkaus. Jonkinmoinen kynnys oli alkaa juomaan, mutta kyllä se siitä. Ihan eka hörpsy oli Hannan minttukaakaosta. Join noin  klo 13.00-18.00. Kamala työ siinä oli - tuli väsy ja ei oikein mennyt alas ja vessassakin piti ravata ja tuli ei-skarppi olo. Ihan hauskaa se oli niin kauan kuin sitä kesti. Torstaina saatiin iso kasa lisää kavereita leiriin. Otettiin Eetun kanssa parin tunnin päikkärit alkuillasta ja sitten taas tykittelijöiden sekaan. Torstaina ei ollut mulle mitään kivoja bändejä, mutta jotta nyt edes jotain saan nähtyä, kävin katsomassa Ensiferumia parin biisin ajan. Tästä lähdin siis kesken keikan ja kipitin nukkumaan.




23.6. PE: Suihkusta tuli vain kylmää vettä, joten pummattiin Jaanan kanssa kauppaan lähtevältä Elizalta ja Declanilta kyyti mökkileirintään (2 km päässä festarialueesta), jossa käytiin höyryävän kuumassa suihkussa. Ei sinne kai niin vaan saisi mennä, muttamutta köhköh. Oli meillä mökkileirinnässä olleiden kavereiden epävirallinen lupa. :P Moikkailtiin mökkikavereita, sieltä napattiin Hanna mukaamme ja käppäiltiin takaisin leirintään.


Aikalailla samalla aikataululla meni taas myös tuo juomispuolen toteutus. Ja samalla lopputulemalla. Eli ei sitä turhan kauaa tai turhan montaa siideriä jaksanut. Löydettiin blogikavereita eli Selena ja Belsissa ja käytiin Jaanan kanssa heidän leirissä istumassa. Myöhemmin Eetun kanssa vietettiin aikaa Kouvolaleirissä, jossa oli pari mun tuttua ja Eetun entinen työkaveri. Bändeistä kävin katsomassa pari biisiä Suamenlejjonaa, siitä jatkoin matkaa toiselle lavalla, jossa soitti S-tool, jonka keikka tosin loppui kolmen biisin jälkeen PA-kamojen kosahtamiseen.



Kaveri on nykyään siideribisneksessä ja hänellä oli mukanaan muutamia testauspulloja. Ihan siideriltä maistui, hyvin tehty! Siitä jatkettiinkin boolihommiin. Vuosittain ryystetään metrin pilleillä ämpäristä boolia samalla koittaen imuutella pakastemansikkaa pillinpäähän ja näin saada viinanhuuruinen mansikka kaverin suuhun. Oli tässä vaiheessa jo lopettanut juomisen, joten vain kuvailin touhua. Suurin osa lähes kaikista päivistä meni "Korson grillin" eli ruokakärryistä tehdyn grillin lämmössä sohvalla tai retkituolilla istuen, muiden juttuja kuunnellen ja omia höpisten.




24.6. LA: Viimeistä viedään. Enää en kahden päivän yrittämisen jälkeen jaksanut koittaa juoda. Ja nyt oli monia bändejäkin nähtävänä. Koko päivän iltapäivästä lähtien satoi aina seuraavaan aamuun asti. Tykittelijämies/Bönthöleiri-ryhmäkuva saatiin otettua, vähän oli hajontaa, kun osaa ei tavoitettu ja osa oli katsomassa Mors principium estiä. Kuvan jälkeen moni lähti katsomaan Eläkeläisiä, minä myös. Niin joo, ostin kerran päivässä Holy Smoke-kojulta possu-peruna-annoksen, oli ihan naurettavan hyvä. Porukka vinku paikan päälle ja internetissä, että paskat ruokatarjoilut, mutta en mä ainakaan mitään huomannut. Toisaalta en muita mestoja koittanutkaan. En ollut minään muuna vuonna sieltä noin hyvää annosta saanut ja Nummessa oon käynyt vuodesta 2005 lähtien.


Myöhemmin kävin katsomassa Whisperediä. Tuli Hopeanuoli-tunnari, jes, ja vikana biisinä Matti Nykäsen Samurai, ööö. :D Whisperedin jälkeen katsoin muutaman biisin Mokomaa. Pari biisiä testasin Rhapsodyäkin, mut juu ei toiminut mulle. Illempana vielä Wolfheartia.

Kaksi ensimmäistä yötä hytisin kylmästä makuupussissa, kolmas oli ihan ok. Nyt kuitenkin alkoi nousta seinä eteen sateen ja kylmyyden kanssa. Oltaisiin haluttu Jaanan kanssa lähteä jo yötä myöten ajamaan kotiin, oltiin molemmat selvinpäin, mutta koimme vastarintaa. :P Kati tarjosi mulle mökistä paikkaa, koska yksi mökkiläinen oli lähtenyt jo lauantaina kotiin. Lämmiteltiin Jaanan kanssa autossa ja odoteltiin meidän autoa blokkaavan auton tyttöjä saapuvan paikalle. Ei turhan kauaa odoteltu, kun tulivatkin. Pääsin autolla nalkista pois, Jaana kävi leirissä huikkaamassa toisen mökin tyypille, jolla oli molempien mökkien avaimet, että nyt ois kyyti valmiina. Hänen kanssaan suuntasimme puolilta öin mökkileirintään. Kävin samantien nukkumaan ihanan kuivissa ja lämpimissä olosuhteissa, ai että.


25.6. SU: Kello kasin herätyksen jälkeen hoidin aamupuhteet ja pakkauksen. Tein aamupalaa ja söin mökin kuistilla. Muutkin alkoivat pikkuhiljaa heräilemään ja keräilemään itseään ja kamojaan. Hanna tuli mun kyydillä kymmeneksi takaisin Nummirockin puolelle. En ajanut enää Eetun kehoituksesta leirintään, kun se ajotie oli aika mutakuoppaa. Odotin siis porttien edessä kyytiläisiä. Eetu vielä siinä lainasi käynnistyskaapeleita jollekin naiselle ja auton pakattuamme jouduttiin sitä vielä odottamaan. Kohta sieltä auto kurvasikin ja Eetu sai kiitokseksi jallupullon.

Yleensä ollaan puolen päivän aikaan lähdetty kotimatkalle, mutta nyt päästiin jo 10.30 lähtemään, minä ajoin. Noin aikaisin ei vielä poliisitkaan olleet puhalluttamassa. Tehtiin pieni burgeripysähdys Parkanossa, mutta loppumatkan ajoin pysähdyksittä. Kuunneltiin juhlalistaa, Jaana ja karkkipussi oli mun seurana, pojat torkahteli. Kotona oltiin 14.30 aikaan. Miellyttävän aikaisin, very nice! Turo ja Jaana ottivat omaisuutensa autoa purettaessa ja lähtivät kotiin. Minä purin repun, pistin pyykit pyörimään ja tutkin viiden päivän fb-jutut, oli kertynyt yli 40 notificationia... Tyhjensin kameran, tilasin ruokaa ja möllötettiin koko loppupäivä sohvalla katsoen HIMYMiä jakso toisen perään.


Kylmyys ja sade vaikutti viihtyvyyteen ja jaksamiseen, vaikka ihan tuttua huttuahan tuon jo pitäisi olla, että juhannussää voi olla mitä on. On ollut hyvää juhannussäätä, joskus on käynyt pakkasella ja joku vuosi on satanut lähes tauotta.

Tärkeänä sivuhuomiona, että tän vuoden kovin hokema oli vittu fuck ass. Tämä on Loputon Gehennan liekki-dokumentista. Muutoinkin aiheet pyöri aika pitkälle Suamenlejjona- ja Sata nakkia-teemojen ympärillä. Alla Jaakko tiivistää Nummen yhteen kuvaan.

maanantai 26. kesäkuuta 2017

Darkthrone meets LotFP

Tässä viimeisin Lamentations of the Flame Princess-tekele, jossa oon ollut mukana. Eetu otti musta kotona kuvat sekä corpset naamalla että ilman, ja ne referenssikuvinaan Jez Gordon sai tämän aikaiseksi. Oon ehkä pikkusen ylpeä, tää on ihan huippu. :D Toisena kuvana Darkthronen vuonna 1994 ilmestyneen Transilvanian hungerin levynkansi vertailuna ja viimeisenä paita, joka mullekin jossain vaiheessa postissa kopsahtaa.



maanantai 19. kesäkuuta 2017

Juhannusvalmisteluja

Kahden päivän päästä tähän aikaan olen jo pelimestoilla. Ruoka- ja juomaostokset on tehty, shotit sekoiteltu, hiukset värjätty, varastosta kaivettu teltta sun muut tilpehöörit (makuupussit, ilmapatja, retkituoli), pyykkiä on pesty ja mukaan pakattavat vaatteet on kerätty yhtään läjään. Nyt vain odotan.


Huomenna sentäs tänne tulee meidän kyytiläiset, joiden kanssa tapetaan aikaa grillaillen ja katsomalla Sormuksen ritarit. Keskiviikkoaamuna lähdetään matkaan jahka hereillään. Mikä yleensä on aika aikaisin, koska ainakaan minä en oikein saa unta Nummea edeltävänä yönä. Huii!

Tässä mun ja Eetun ehkä vähän käsistä karanneet kokkailut: vasen rivi hedelmäturkkarishotteja, toinen pätkisjallua, kolmas hornaa (Sisu Horna-pastilli) ja viimeinen yksinäinen lakucalypseä (Lakrisal).


Two days from now at this time I will be at Nummirock. There's not much to do anymore except wait. I've done all the food & drink purchases, dyed my hair, mixed differents shots, fetched all the camping stuff inside from the storage, done the laundry and gathered all the clothes that I'll take with my in one pile. Two people are coming with us and they are coming here already tomorrow to kill the time -we're going to barbecue and watch The fellowship of the ring. On Wednesday morning as soon as we are ready we will be heading to Nummirock.

torstai 15. kesäkuuta 2017

Haagan Alppiruusupuisto

Mistäköhän internetin syövereistä tuossa jokunen viikko takaperin bongasin Rhodopuiston eli Alppiruusupuiston. Haagassa on enemmän tai vähemmän tullut pyörittyä, mutta en ollut puistosta koskaan kuullutkaan. Lisää googleteltuani totesin, että yes very pretty, pitää käydä tutkailemassa lähempää. Tuolloin ei hetki ollut vielä otollisin, mutta tilannetta tarkkailemalla nyt oli tullut aika! Muutkin oli samaa mieltä, oli siellä jonkun verran porukkaa, jopa turistit olivat löytäneet puiston. Siis ihan älytön läjä alppiruusuja, metsä täynnä, en ollut odottanut noin isoa paikkaa. Eniveis, kuvaläjä!









There's a Rhododendron park in Haaga, Helsinki that I just found about a couple of weeks ago. Apparently it is not that well known regardless of it's size, prettiness and the fact that it is only a one short train trip away from the centre. Anyways. I kept an eye on the matter and now it was an auspicious moment to go there.

perjantai 9. kesäkuuta 2017

Arkisia pariskuntajuttuja

Tauotan aamuisin hetkeksi työni (etätyöt oujee) ja menen halailemaan torkuttavaa Eetua sänkyyn. Ennen kuin Eetu lähtee töihin, se tulee antamaan mulle pusun ja minä viimotteeksi huikkaan perään HYVÄÄ TYÖPÄIVÄÄ KULTA RAKASTAN SUA, yleensä kovaa ja korkealta, tai joitain retardeja versioita tästä, kuten "hyviä juttuja kulta tykkään sun naamasta".

Mut pitää iltaisin tulla peittelemään ja jos peittelyn jälkeen Eetu meinaa heti lähteä huoneesta pois, huudan perään "pusu kuuluu diiliin" eli hyvänyönsuukko on saatava ja se kuuluu peittelyn ohella annettavaksi. Tietty.

Yhdessä ajellessa, jos edessä näkyy nopeusmittaritaulu (vai mitä ne on nimeltään), kuskin on pyrittävä osumaan ihan nappiin tien nopeusrajoituksen kanssa heti, kun numero ensimmäistä kertaa tulee tauluun. Onnistumista palkitaan toteamalla nice. Jos ajaa edes 1 km/h ylinopeutta, on se häpeän paikka.

Osoitan hellyyttä äärettomät määrät joka päivä. Voisin vaikka elää Eetun kyljessä kiinni ja höpötellä sille taukoamatta hölmöjä. Oon addiktoitunut Eetun tuoksuun ja käyn usein nuuskuttelemassa sen kaulaa. Aamun herätyshalaushetket sisältää myös lähes aggressiiviset nuuskuttelut. Käyttämiäni hellittelysanoja on muun muassa pusipää, pusunaama, pupujussukka, palapää ja kultinaama.

Oon tosi järjestelmällinen, Eetu taas harvemmin muistaa mitä on minnekin pistänyt, joten usein käy näin: "hei leikitään leikkiä! missä on pipo/lompakko/mikä tahansa talon esine" ja kerrottuani tavaran eksaktin paikan sijoiltani nousematta ja Eetun sen löydettyään sieltä, totean olevani "niiiin hyvä tässä leikissä". Toinen leikki, missä oon lahjakas, on kaupassa löytää hornet-broilerinsiipiä rakastavalle Eetulle paketti, jossa on mahdollisimman paljon "hyviä" eli niitä öööö siistejä siipiä, eikä niitä möhkäleitä. Get it? :D

Eetu tietää mistä tykkään ja mikä mua huvittaa ja niitä pieniä juttuja se ripottelee päiviin. Esimerkiksi näyttää pari omaa hölmöä tanssimuuvia, tai katselee ikkunasta ulos omia maitaan kädet selän takana ja vartaloa vähän heijaten kuten mikäkin vanha mies, tai autossa apukuskin paikalla spotifyä selaillen se saattaa laittaa kaiken muun mätön oheen pari mun hyvän mielen juhlabiisiä soimaan, tai ottaa mut ala-asteen hitaidentanssimisotteeseen ja alkaa vaappua puolelta toiselle ja mua alkaa naurattaa.

maanantai 5. kesäkuuta 2017

Juhannusjuomien hankinta eli porukalla Tallinnaan

Tämän kuun ulkomaanreissu oli pikainen etelänmatka Tallinnaan. Kahdeksan hengen kaveriporukalla (yhdeksäs nukkui yövuoron jälkeen pommiin) lähdettiin Viikkarilla päiväristeilylle hommaamaan juhannusjuomia. Nummihype intensifies!  Maissaoloaika oli vain pikaiset 2,5 tuntia, mutta ei meillä ollutkaan muita suunnitelmia kuin käydä SuperAlkossa. Laivamatkat istuttiin ulkokannella, osui onneksi ihan pätevä sää sellaiseen.

Mulla oli selvä ostoslista: Somersbytä, jallua ja kirkasta. Somersby on ainoa alkoholijuoma, mikä mulle menee suurissa määrin alas, jallusta teen pätkisjallua (puoleen litraan blenderillä kaksi pussia Pätkis Mini Bitesejä [joo tiedän, tän ei pitäis toimia, mutta toimii silti]) ja kirkkaisiin puoleen litraan pussi hedelmäturkkareita. Nummessa nää shottijutut ei todellakaan mene muutamia kulauksia lukuun ottamatta omiin suihin, meidän porukan yleinen käytäntö on kierrättää pulloa ja tarjota muillekin.

2 vk 2 pv Nummeen on, laskin aivan itse äsken sen! Täten edellisestä juomiskerrasta tulee saman ajan kuluttua täyteen vuosi. Mitenköhän keho ottaa näin kolmekymppisenä alkoholin vastaan... Mulla on jo ajoittain ihan hirmuinen Nummikuume, mutta tiedän, että ne pari päivää ennen Nummea koen enemmän tunteita kuin koko muuna vuonna yhteensä. :D Ketä muita on tulossa? Joko kuumottaa!

Alhaalla pari Bönthöleirin dokumentaarista videota. ^^


It's a common thing for Finnish people to travel to Tallinn to buy alcohol. It's considerably cheaper there despite of having to pay for the boat ride too, and it takes only 1h 40 min - 2 h 30 min  from Helsinki to Tallinn depending on what sort of boat do you take. So we did the alcohol tourism thing yesterday with some friends. It's a tradition every year before Nummirock.



torstai 1. kesäkuuta 2017

Disturbia / kukkamekkotäti

Melkein kuin OOTD paitsi ettei kyseessä ole tämän päivän asu(t). Nämä on mun viimeisimmät ostokset. Saatanallisen vuohipaidan bongasin joltain fb-kirppikseltä, rakastuin tulisesti, mutta olin vasta toisena varailemassa ja paita meni täten jollekin nopealle rosmolle. Halusin kuitenkin tuollaisen vaatekaappiini, joten tilasin omani Disturbian sivuilta. Tästä on jo kehittynyt ihan luottopaita.

Etsin uutta nahkatakkia Sellosta (sellainenkin löytyi) ja silmiin osui Cubuksella mekko. Näytti sopivan kivasti sekä kesämekoksi että vähän hienompaankin tilaisuuteen, peitti polvet ja oli mukavan ilmava, eikä liian tyköistuva, joten mukaan läksi. Värikkyydestä huolimatta. Oon tätä vasta kerran ehtinyt käyttämään, tädin synttäreillä.

Tukka pitäisi saada juhannuskuntoon, kerran vuodessahan tätä on leikattu. Ajattelin pitkästä aikaa olla kiusaamatta kampaajakavereitani ja oon googletellut kampaamoja. Viimeisimmästä kerrasta on vähintään viisi vuotta, saattaa olla seitsemänkin. Ja ei Jesu Christo mitä hintoja. Pelkästä latvojen tasoittamisesta keskimääräisesti 35-40e, wot! Opiskelijatyöt olis saanut halvemmalla, mutta kiva tajuta tämä näin kesälomien alkamisvaiheessa. :D Otan vinkkejä vastaan.