lauantai 5. elokuuta 2017

Harakiri for the sky Nosturissa ja jatkot bändin kanssa

Vielä perjantaiaamuna tuumin mitäköhän sitä alkavalla viikonlopullansa tekisi. Pari kaveria oli menossa Harakiri for the skyn keikalle Elmun baariin (Nosturin alakerta) ja testikuuntelun jälkeen totesin, että olisihan se kiva käydä pitkästä aikaa klubikeikalla. Varsinkin, kun testikuuntelun jälkeen totesin HFTS:in oikein päteväksi bändiksi.

Kaverilla oli etkot, jonne menin ensin istuskelemaan pariksi tunniksi. Siitä ei ollut kuin puolisen kilometriä Nosturille. Alakerta oli pistetty ihan uusiksi, entisessa aulassa oli nyt lava. En tiedä kuinka tuore uudistus on, sillä viimosimmasta Nosturikerrasta on lähemmäs pari vuotta aikaa. Pieni tila täyttyi kivasti (ja lämpeni myös, puuh) ja bändi kuulosti hyvältä.



Me lähdettin Eetun kanssa pikaisesti käymään Broncossa syömässä pitsu puokkiin. Ei oltu oikein iltapäivän jälkeen tajuttu syödä, joten piti tankata. Palattiin Nosturiin, jossa kaverit odotteli, että bändi saa tavarat kasaan. Meidän etkojen/jatkojen isäntä oli eräiden ulkomaan festarien aikana osunut samaan baariin bändin (osan siitä) kanssa, olivat bondanneet ja tää kaveri oli sanonut, että jos joskus tulevat Suomeen, hänen luokse voi tulla juhlimaan. Eikä siinä kauaa mennytkään, kun oli keikka tiedossa ja ilmoittelivat, että no niin!



Eli jatkettiin siis keikalta takaisin etkoilupaikkaamme. Oli oikein mukavia poikia kaikki, kaikki ihan niin täysin erilaisia persoonia toisistaan kuin vain mahdollista. Isäntä oli ylittänyt itsensä - oli drinkkejä ja shotteja ja purtavaa jos jonkinlaista. En muista koska olisin viimeksi valvonut noin kauan, vasta kolmen aikaan lähdettiin kotiinpäin. Sisäinen herätyskello herätti kuitenkin jo viiden tunnin unien päästä ja olen aivan killissä.



Went to see Harakiri for the sky to Nosturi last night. Ended up to an afterparty with a part of the band. My friend, who had the pre- and after party, had met some of the band members in a bar during a festival abroad, they had bonded and he had invited them to his place if they ever come to Finland.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Pidäthän kommentoinnin asiallisena. Kiitos viestistäsi! :)